Arvostettu englantilainen Motor Boat & Yachting -lehti (MBY) valitsee ja palkitsee Düsseldorfin venemessujen yhteydessä edellisen kalenterivuoden aikana testaamistaan venemalleista parhaat, mutta jakaa samalla myös innovaatio-, asiakaspalvelu- ja erikoispalkinnot. Suomalaisveneitä ei tänä vuonna voittolistalla ollut, mutta tänä vuonna tuomariston erikoispalkinto myönnettiin Saxdorin perustajalle ja pääsuunnittelijalle Sakari Mattilalle.
Mattila on uudistanut ja virkistänyt venealaa ehtymättömällä tavallaan jo vuosikymmenten ajan. Mattila perusti Aquador-venemerkin vuonna 1994 ja Paragonin 2004 sekä oli perustajakumppanina XO Boatsissa 2008 ja Axoparissa 2012. Jätettyään Axoparin vuonna 2018 Mattila perusti vuonna 2019 Saxdorin, joka on tehnyt rakettimaisen nousun Suomen suurimmaksi venemerkiksi ja vertaansa vailla olevaksi kansainväliseksi kasvutarinaksi.