Örön uusi vierassatamayrittäjä valittu

Saaristomerellä sijaitsevan Örön uudeksi satama- ja majoituspalveluja tuottavaksi toimijaksi on valittu West Coast Seaservice Oy, joka toimii muun muassa Kylmäpihlajan majakkahotellissa, Kuuskajaskarin loma- ja linnakesaarella ja Vepsän ulkoilusaarella. Lisäksi yhtiö liikennöi kolmea matkustaja-alusta Raumalla.

– Örö sopii konseptiimme mainiosti ja on luonnollinen lisä yrityksemme toimintaan matkailusaarilla. Kohteena saari on erittäin mielenkiintoinen ja suosittu matkailukohde. Saaren palvelut pyritään saamaan käyntiin toukokuun aikana, viimeistään kuitenkin 1.6 alkaen. Tähtäämme voimakkaasti kotimaan matkailun lisäksi kansainvälisille markkinoille mm. majoitusmyynnin kautta. Lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus merellisestä matkailusta tuo tiettyä varmuutta, Örö on hyvissä käsissä”, lupaa West Coast Servicen toimitusjohtaja Teemu Knuutila.

– Rekrytointi saarelle on jo alkanut, joten kannattaa vilkaista TE-palveluiden sivuille, mikäli Örö tuntuu omalta työpaikalta”, Knuutila vinkkaa lisäksi.

Metsähallitus iloitsee kokeneesta yrittäjästä.

– Olemme iloisia, että löytyi kokenut yrittäjä, joka oli valmis sitoutumaan kestävän luontomatkailun periaatteisiin ja toimimaan verkostomaisesti osana Kemiönsaaren matkailupalveluja, toteaa aluejohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta.

Örön saaren omistaa Suomen valtio ja sitä hallinnoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Örö oli Puolustusvoiminen käytössä vuoden 2014 loppuun saakka. Metsähallitukselle siirtymisen jälkeen saari avautui yleisökäyttöön 2015. Metsähallitus on investoinut 5,5, miljoonaa euroa saaren kehittämiseen.

Örö sijaitsee Kemiönsaaren edustalla, noin puolen tunnin venematkan päässä Kasnäsin vierasvenesatamasta. Örön saarelle tehtiin noin 30 000 käyntiä vuonna 2018. Saaren päänähtävyyksiin kuuluvat hienosti säilyneet kasarmialueet, järeät Obuhov-tykit sekä eri-ikäiset puolustusasemat ja linnoitteet. Saarelta löytää ainutlaatuista luontoa, paahdenummet ja hiekkarannat ovat säilyneet lähestulkoon koskemattomina jo yli sadan vuoden ajan.

Metsähallitus haki yrittäjää Örön saarelle 10.1.-7.2.2019.

 

Teksti: metsa.fi

Kuvat: Jaakko Ruola, wikimedia.org

 

Lue myös: