Valppaana lämppärimarkkinoilla – edulliset kopiot voivat aiheuttaa hengenvaaran!

Tavaran ja elektroniikan tilaaminen ulkomailta on arkipäiväistynyt ja verkon kansainvälisillä kauppafoorumeilta löytyy ns. merkkituotteita luottamusta herättävin ja tutun kuuloisin sertifikaatein. Yksittäisten asiakkaiden lisäksi tilaisuutta hyödyntävät myös yksityishenkilöinä esiintyvät jobbarit, jotka jatkokauppaavat tavaraa kotimaan markkinoilla sujuvin sanakääntein.

Ammattilaiset ovat kuitenkin havainneet elektronisissa laitteissa useita puutteita, jotka voivat aiheuttaa jopa hengenvaaran.

Venelämmittimien asennukseen ja myyntiin keskittyvän Oy Esco Ab:n toimitusjohtaja Mika Vanhala varoittaa kiinalaisista venelämmittimistä.

– Kun tilaat jotain Kiinasta, niin yksi viidestä voi ehkä toimia. Siellä on yrityksiä, jotka perustuvat siihen, että tavara saadaan vain myytyä ja se tavara tekee vähän jotain. Tili on tehty siinä vaiheessa, kun raha on saatu asiakkaalta. Nämä ovat usein näitä kaikkein vaarallisimpia laitteita, Vanhala kertoo.

Paljon kompromisseja

Vanhalan mukaan laitteissa on tehty paljon arvelluttavia kompromisseja. Kaapeleissa on käytetty tavallisia pvc-pohjaisia johtimia, jotka eivät kestä lämpöä. Myöskään elektroniikkakotelojen muovit saattavat olla kelvottomia, eivätkä aina kestä lämpöä.

Niin ikään laitteiden ohjelmistoissa on havaittu vikoja. Lämmittimessä on tärkeää, että lämmittimen ohjelmisto sammuttaa sen hallitusti jo ennen kuin akusta loppuu virta. Käytännössä tilanne saattaa olla toinen.

– Esimerkiksi lämmitin saattaa käydä, vaikka akusta alkaa virta hiipua, ja silloin paloarvot alkavat mennä päin pyllyä. Pumput saattavat syöttää polttoainetta miten sattuu. Jos pumppu syöttää polttoainetta liikaa, niin se nokeaa putkea. Kun putki on riittävän nokinen, niin se syttyy, ja tämän jälkeen putki on punahehkuisena koko matkaltaan. Se voi silloin sytyttää koko veneen palamaan.

”Tarkoitus ei ole mustamaalata”

Vanhala kiistää, että merkkilämmittimien edustajana hänen tarkoituksena olisi perusteettomasti mustamaalata kiinalaisvalmistajia ja Kiinan verkkokaupoista tulevaa kilpailua.

Varsinaista tutkimusnäyttöä tai testinäyttöä kiinalaislämmittimien puutteista Vanhalalla ei kuitenkaan ole vielä esittävänä.

–  Näistä on testauksia tekeillä, mutta dokumentoitu testaus on kesken. Halusin tulla tämä asian kanssa julki jo ennen testituloksia, koska tämä asia alkoi eskaloitua nyt nopeammin. Eli suoratuonti on alkanut yleistyä kiihtyvällä tahdilla.

Vanhala on ilmoittanut ilmiöstä myös Tullille ja veroviranomaisille, mutta nämä eivät ole Vanhalan mukaan vinkkeihin tarttuneet. Myöskään kuluttajatuotteiden teknistä käyttöturvallisuutta valvova Tukes ei ole venelämmittimistä kiinnostunut. Tukesin mukaan venelämmittimet eivät kuulu sen valvonta-alueisiin.

Kuvat: Aleksi Vienonen, AliBaba.com

Lue myös: