Saimaa lumosi maailmanmatkaajat

Jennifer ja James Hamilton toteuttavat unelmaansa ja seilaavat maailmaa ympäri asuttavalla moottoriveneellään. He ovat tunnettuja veneaiheisesta blogistaan, joka on koukuttavaa luettavaa. Blogin vaatimaton ulkokuori kätkee sisälleen helmen, jota varten kannattaa sukeltaa. Blogi on löydettävissä sivulta mvdirona.com.

Bloggaaminen ja matkasta kertominen ovat Hamiltoineille suuri lisämotivaatio maailman ympäri veneilyssä. He kokevat onnistuneensa blogeissa, jos niissä on jotain uutta kohdemaan asukkaillekin.

– Usein on käynyt niin, että olemme pystyneet tuomaan kohteesta esille asioita, joita paikalliset blogimme seuraajatkaan eivät ole tienneet tai joihin he eivät ole kiinnittäneet huomiota. Silloin tulee tunne, että olemme onnistuneet, James Hamilton sanoo.

Jennifer Hamilton korostaa, että hyvä matkablogi pohjaa ihmettelyyn ja kyselemiseen. Pitää uskaltaa kysyä tyhmiäkin kysymyksiä, ihmetellä ja etsiä näihin vastauksia.

– Usein käy niin, että samalla etsimme vastauksen johonkin asiaan, jota muutkin ovat pohtineet, mutta eivät ole asiaa sen enempää tutkineet.

Esimerkiksi Saimaan matkallaan he ovat joutuneet kohtaamaan useita kysymyksiä, joihin on pitänyt etsiä vastaus. Samalla he pääsivät opettamaan hieman Suomen historiaa niille lukijoille, joille se oli vierasta.

– Olimme ihmeissämme, miksi Saimaan kanava kulkee Venäjän läpi. Kun sitten tähän kysymykseen etsimme vastausta, opimme jatkosodan historiasta ja myös Urho Kekkosesta.

Taustat it-alalla

Sekä Jennifer että James Hamilton ovat tehneet uransa ohjelmistoalalla. James Hamilton kuuluu globaalin verkkokauppa Amazon.comin johtoon.

– Myimme talomme ja automme. Hankimme veneen, jolla voi seilata valtameren yli. En ole lopettanut työntekoa, vaan lennän matkan aikana välillä USA:han töihin.

Hamiltonit ovat kirjoittaneet veneilystä myös kirjoja ja lehtiartikkeleita.

He eivät kuitenkaan tee etätöitä veneessä. Silloin fokus on itse matkassa, veneen huoltotehtävissä ja blogin ylläpidossa.

– Teemme veneelle niin paljon itse huoltoja kuin suinkin mahdollista, James Hamilton sanoo.

Tämä on tärkeää, jotta myös mahdolliset hätäkorjaukset onnistuivat keskellä merta vaikeissa olosuhteissa. Jos veneeseen ei osaa tehdä perushuoltoja itse, hätätilanteessa yllättävän vian korjaaminen tuskin onnistuu. Tämä on hyvä nyrkkisääntö myös hieman lyhyempää matkaa veneileville. Kaikkea huoltoa ei kannata ulkoistaa venehuoltoyritykselle, vaikka siihen olisikin taloudelliset mahdollisuudet.

 

Lue Hamiltonien koko haastattelu Venemestarin numerosta 7–8/19.

Lue myös: