Meripelastusseura varautuu kiireiseen kauteen – päivystys käynnistyy vappuna

Kuvituskuva: SMPS

Pandemia-aika on lisännyt kiinnostusta veneilyyn. Meripelastusseurassa varaudutaan kiireiseen kauteen paitsi vesiliikenteen vilkastumisen myötä, myös joukkoon liittyvien vähemmän kokeneiden harrastajien vuoksi. Ilmiö on tuttu jo viime kaudelta.

– Viime kesänä koronaepidemian aiheuttama poikkeustilanne lisäsi veneilyä ja toi vesille myös paljon uusia, kokemattomampia kippareita. Se yhdessä lämpimien säiden kanssa kasvatti vapaaehtoisten meripelastajien tehtävämäärää, joka ensimmäistä kertaa historiassa ylitti kahdentuhannen vuotuisen tehtävän rajan, kertoo Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström.

– Uskomme, että tänäkin kesänä moni jättää esimerkiksi ulkomaanmatkan tekemättä ja suuntaa loman viettoon vesille. Olemme varautuneet siihen, että vapaaehtoisilla meripelastajilla riittää töitä.

Viime vuonna Meripelastusseuran miehistöt lähtivät hälytystehtävään yhteensä 2168 kertaa. Apua sai 4285 ihmistä ja 1847 alusta. Todennäköiseltä menehtymiseltä pelastettiin 41 ihmistä.

taidot ja tiedot haltuun

Vapaaehtoisille meripelastajille tulevista avunpyynnöistä valtaosa tulee huviveneilijöiltä ja johtuu veneen teknisestä viasta, huollon laiminlyömisestä tai kuljettajan merimiestaidollisesta virheestä. Meripelastajat toivovat, että ennen vesille lähtöä maltettaisiin tehdä asianmukaiset huoltotoimenpiteet, tarkistaa varusteet ja kerrata merimiestaidot.

– Vastuullisen veneilijän tekee ennen kaikkea oikea asenne, Jori Nordström painottaa. – Otetaan turvallisuusasiat vakavasti, noudatetaan hyviä merimiestaitoja ja huomioidaan muut vesilläliikkujat.

Kesäkuun 2020 alussa tuli voimaan uudistettu vesiliikennelaki, joka lisäsi merkittävästi veneen päällikön vastuuta.

– Lain sisältöön kannattaa ehdottomasti tutustua ennen veneilykauden aloittamista, Nordström muistuttaa.

Meripelastusseura muistuttaa, että veneilytaidot voi helposti päivittää myös Meripelastusseuran maksuttomilla verkkokursseilla osoitteessa veneilytaito.fi.

Vapaaehtoiset meripelastajat päivystävät ympäri vuorokauden keskimäärin alle puolen tunnin lähtövalmiudessa. 60 pelastusaseman verkosto rannikolla ja sisävesillä ulottuu Hangosta Inariin. Asemille on sijoitettuna 132 pelastusvenettä, joita operoi noin 1500 koulutettua vapaaehtoista.

Hätä- tai vaaratilanteessa vesillä tulee aina soittaa hätänumeroon 112 tai merialueella meripelastuksen hälytysnumeroon 0294 1000. Kiireettömissä ongelmatilanteissa apua saa Meripelastusseuran Trossi-palvelunumerosta 0800 30 22 30 (1.5.-31.10.)

Vesille lähtijän muistilista:

*   Tee reittisuunnitelma ja kerro se myös kotiin jääville
*   Tutustu säätiedotuksiin ja seuraa niitä matkan aikana
*   Varmista, että viestintävälineet toimivat ja pysyvät kuivina
*   Huolehdi siitä, että veneessäsi on riittävästi polttoainetta
*   Varaa mukaan moottorin tarvitsemia nesteitä ja varaosia
*   Opasta kaikille veneessä olijoille turvalliset toimintatavat
*   Muista, että vain päälle puettu pelastusliivi pelastaa.

Kuvat: Suomen Meripelastusseura ry

 

                              

Lue myös: