Mikä toi on? – Kauko-ohjattavat dronit saapuvat valvontatehtäviin Itämeren ylle

Kauko-ohjattavat CAMCOPTER S100 – ilma-alukset ovat vain 200 kilon painoisia ja pystyvät pystysuoraan nousuun ja laskuun. (Kuva: Raja.fi)

Itämeren taivaalla voi lähiviikkoina nähdä nykyaikaista valvontatekniikkaa, kun kauko-ohjattavat ilma-alukset saapuvat tukemaan merialueiden turvallisuutta ja valvontaa.

Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA:n hallinnoimat kauko-ohjattavat lentokoneet (Remotely Piloted Aircraft Systems eli RPAS) ovat melko suurikokoisia droneja, jotka tukevat Rajavartiolaitosta kaikissa rannikkovartiostoiminnoissa. Rannikkovartiostotoimintoihin lukeutuvat rajojenvalvonta merialueella, meriturvallisuus, merenkulun turvatoimet, meripelastus, kalastuksen valvonta, tullivalvonta, yleisen lainvalvonnan merellä sekä meriympäristön suojelu.

Rajavartiolaitos sai RPAS-järjestelmän hakemuksesta käyttöönsä Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSAlta viraston rahoittamana kahdeksi kuukaudeksi kesäkuun alusta.

Itämeren toimintaympäristössä eri uhkamallien painotukset vaihtelevat. Lisäksi Itämeri ja erityisesti Suomelle kuuluva saaristo on merenkulullisesti haastava. Rannikkovartiostotoimintojen toteuttaminen edellyttääkin ajantasaista laitteistoa ja tarkkaa suorituskykyä. Modernia teknologiaa hyödyntämällä voidaan entisestään tehostaa sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajapinnassa toimivan Rajavartiolaitoksen merellistä vaikuttavuutta.

Koneiden käytön painopisteenä ovat edellä mainitut valvontatehtävät Pohjoisella Itämerellä pääosin saariston ulkopuolella. Merivartiostot suunnittelevat lennot osaksi omaa operatiivista toimintaansa ja toteuttavat ne Hankoniemen alueelta.

Rajavartiolaitoksen operaation pääasiallisena tavoitteena on muodostaa parempi tilanneymmärrys avomerialueilta.  Valvontatehtävien lisäksi pyritään paljastamaan esimerkiksi mahdollisia luvattomia öljypäästöjä sekä rajat ylittävää rikollisuutta ja tarvittaessa tukemaan meripelastusoperaatioita.

Rajavartiolaitoksen RPAS-operaatio Itämerellä on ensisijaisesti suunniteltu kesä-heinäkuuksi 2021, mutta se saattaa jatkua vielä neljän viikon ajan elo-syyskuussa 2021.

Miehittämättömillä RPAS -ilma-aluksilla ei voida korvata Rajavartiolaitoksen miehitettyjä ilma-aluksia, siis lentokoneita ja  helikoptereita.

Raja

Lue myös: