Uiva venenäyttely Helsingissä elokuussa

Suomen suurin Uiva venenäyttely, Helsingin Uiva Flytande, täyttää jälleen Lauttasaaren HSK:n laiturit elokuussa, 17.–20.8.2023. Jo 45. kerran järjestettävässä nelipäiväisessä veneilykesän huipentumassa ovat mukana tuttuun tapaan kaikki venealan tärkeimmät toimijat ja paikan päällä pääsee tutustumaan niin veneisiin, moottoreihin kuin tarvikkeisiin.

Uiva venenäyttely on tärkeä tapahtuma etenkin heille, joiden hankintalistalla on suurempi vene vuodelle 2024, sillä näiden tilauksissa on syytä olla liikkeellä viimeistään loppukesästä.

Uivaan odotetaan tänä vuonna noin moottori- ja purjevenettä 250 venettä pienistä perämoottoriveneistä suuriin matkapursiin. Mukana ovat kaikki kauden 2023 kiinnostavimmat uutuusmallit, kuten esimerkiksi AMT 240 DC, Aquador 250HT, Grandezza 30 CA sekä XO DFNDR 8 ja odotettavissa on myös kauden 2024 uutuusmallien ensiesittelyitä. Venemestarin päätoimittaja Jan Sjölund esittelee näyttelyn kiinnostavimmat veneet ohjelmalavalla päivittäin.

Veneiden lisäksi Uivan yli kahden hehtaarin laajuisella maa-alueella esitellään kattavasti veneilijöille hyödyllisiä palveluita ja tuotteita. Uivassa tapaat niin moottoreiden, telakoinnin, elektroniikan kuin varusteidenkin parhaat asiantuntijat, pääset kyselemään parhaat vinkit ja hyödyntämään loppukesän messutarjoukset.

Uivassa on mahdollisuus myös koeajaa veneitä. Näistä koeajoista sovitaan aina suoraan näytteilleasettajan edustajan kanssa. Purjehduksenopettajat PORY:n opettajien mukana on mahdollisuus kokeilla purjehtimista.

Kalastus on jo tuttuun tapaan vahvasti esillä Uivassa: paikan päällä saat parhaat vinkit niin kalastusveneen varusteluun kuin kalastusvälineiden hankintaankin.

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n lastenmaailmassa perheen pienimmät voivat tutustua purjehdukseen ja veneilyyn hauskojen liikunnallisten aktiviteettien kautta. Uivassa on tekemistä, näkemistä ja kokemista ihan koko perheelle – myös koirat (kytkettyinä) voi ottaa mukaan näyttelyvierailulle. Laitureiden vieressä on valvottu, maksuton vaunuparkki ja lapset saavat pelastusliivit lainaksi laiturilla ja veneissä vierailun ajaksi.

Ohjelmassa ovat odotetusti Extreme Lifen taiturien huikeat flyboard- ja freestyle-jetteily-näytökset perjantaista sunnuntaihin. Ohjelmalavalla on luentoja, paneeleita ja esittelyitä päivittäin ja tänä vuonna kuullaan erityisesti valtameripurjehduksista. Ohjelmassa kuullaan tänä vuonna tarinoita valtameripurjehduksiin valmistautumisesta niin matkaveneilijöiden kuin kisaajienkin näkökulmasta sekä ohjelmanumeroissa että paneelin merkeissä. Uivan ohjelmalavan esityksiä voi seurata nauttien samalla keskusaukion Street Food-tarjontaa.

Tarkemmat ohjelma- ja näyttelytiedot päivitetään verkkosivulle uiva.fi tapahtuman lähestyessä ja myös lippukauppa löytyy sieltä.

www.uiva.fi

Lue myös: