Kevyesti kalustettu

Alutrollin täysalumiinisten pienveneiden suosio on ollut viime vuosina nousujohteista. Kärki on ollut kalaveneissä, mutta vaihtoehtoja on myös yleisluonteisempaan mökkikäyttöön, kuten viime elokuussa Uivassa venenäyttelyssä ensiesitelty 465 Trooper Lite osoittaa.

Alutroll-mallistossa on neljä erilaista 465 Trooperia, joten pieni erottelu on alkuun paikallaan. Ensimmäiset eli vuoden välein esitellyt Trooper SC ja Trooper DC on varustettu kiinteällä ja korotetulla keulan heittokalastustasolla ja yhdellä tai kahdella pulpetilla ja kuppipenkillä. Molemmat versiot sopivat myös yleiskäyttöön, mutta niiden ensisijainen kohderyhmä on heittokalastukseen hurahtaneet.

Viime elokuussa Uivassa venenäyttelyssä ensiesitellyt 465 Trooper Lite SC ja Lite CCF ovat vähän kevyemmin kalustettuja ja varustettuja Troopereita. Niissä on perinteiseen tapaan syvä, laitojen suojassa oleva avotila, joka on kalustettu kiinteillä keula- ja peräpenkeillä sekä pulpetilla.

SC-versiossa pulpetti on sijoitettu takanurkkaan, joten venettä ajetaan peräpenkin styyrpuurin laidalla istuen. CCF-mallissa samainen pulpetti on laitettu edemmäs ja keskelle, jolloin pulpetin ja peräpenkin väliin on jäänyt tilaa kuskin erillisistuimelle. Molemmilla ratkaisuilla on puolensa.

Trooper SC- ja DC -malleihin nähden Lite-versioista puuttuvat uimatasot, varalaitojen vapatelineet sekä turkkiluukkujen alla olevan ruuman säilytystilat. Sen sijaan Liteissa on vakiona korkea keulakaide sekä laidat ja perän yhtenäisenä koko matkalta kiertävä kaidesarja.

Tämä on Venemestarin maksullista sisältöä. Mikäli haluat lukea koko lehtijutun, kirjaudu, tai osta pdf-artikkeli tai koko artikkelin sisältämä pdf-lehti.

Mikäli olet Venemestarin tilaaja, kirjaudu: https://venemestari.fi/kirjaudu/
Osta tästä artikkeli (5 €): https://venemestari.fi/tuote/koeajo-alutroll-465-trooper/
Osta tästä tämä artikkeli sisältävä Venemestari-lehden irtonumero sähköisenä (7,90 €):
https://venemestari.fi/tuote/3-2025/

Lue myös:

Venemestari
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen. Lue lisää tietosuojasivultamme.