Laiva on lastattu elektroniikalla

Itseasennettava vene-elektroniikka kiinnostaa yhä useampia. Moni haluaa tietää erityisesti alan standardeista ja asennukseen tarvittavasta laitteistosta. Seuraavassa avataan, kuinka homma toimii. 

Vene-elektroniikka on pitkään ollut osa-alue, jolle omatoimisten tekijöiden on ollut vaikea tunkeutua. Toisin kuin monilla muilla elektroniikan aloilla, veneilyssä teknologiset innovaatiot ovat rantautuneet käyttöön yllättävän hitaasti – monet nykyisin käytössä olevat standardit ovat itse asiassa peräisin jo vuosikymmenten takaa.

NMEA jyrää kaupallisessa vene-elektroniikassa

Kaupallisessa vene-elektroniikassa kaksi standardia nousee ylitse muiden. Siinä, missä vanhempi NMEA 0183 mahdollistaa kahden laitteen yhdistämisen sarjaliikenteellä, uudemmassa NMEA 2000:ssa laitteet liitetään yhteiseen väylään, jolloin kaikki laitteet voivat vastaanottaa toistensa lähettämät sanomat.

Valmistajat ovat keksineet jälkimmäiselle omia kauppanimiään, kuten SeaTalkNG, Dataline 2000 ja CZone. Kyse on silti pitkälti yhdestä ja samasta standardista, jonka kehitys aloitettiin jo lähes 30 vuotta sitten.

Näiden vuosikymmenien aikana tietotekniikassa on tapahtunut paljon. Internetin käyttäjinä meille ovat tuttuja verkkosivujen http-protokolla, joskus selaimissa vilahtelevat nelinumeroiset IPv4-osoitteet (esim. 80.69.164.61) ja ylipäänsä langaton tiedonsiirto.

Merielektroniikassa näitä keksintöjä saadaan odottaa: ”internet-ajan” NMEA OneNet-protokolla julkaistiin vuonna 2020, mutta pikainen hakukierros suomalaisiin vene-elektroniikan verkkokauppoihin paljasti, ettei yhtään OneNet-yhteensopivaa laitetta ole vielä kaupan.

SignalK tuo internetin veneeseen

Ajanmukaisia teknologioita veneisiin on tuonut myös avoimen lähdekoodin SignalK-projekti. Ensimmäinen protokollaversio julkistettiin 2018 ja se on saanut nimensä viestilippu k:sta, ”haluan yhteyden teihin”. Avoimella lähdekoodilla tarkoitetaan sitä, että protokollan kuvaus ja keskeiset ohjelmistot ovat maksutta kaikkien halukkaiden saatavilla ja kehitettävissä.

 

Tämä on Venemestarin maksullista sisältöä. Mikäli haluat lukea koko lehtijutun, kirjaudu, tai osta pdf-artikkeli tai koko artikkelin sisältämä pdf-lehti.

Mikäli olet Venemestarin tilaaja, kirjaudu: https://venemestari.fi/kirjaudu/

Osta tästä artikkeli (3 €): https://venemestari.fi/tuote/nain-se-toimii-signal-k/

Osta tästä tämä artikkeli sisältävä Venemestari-lehden irtonumero sähköisenä (7,90 €):  https://venemestari.fi/tuote/6-2025/

Lue myös:

Venemestari
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen. Lue lisää tietosuojasivultamme.