Sinilevätilanne jäi kesällä 2025 monin paikoin tavanomaiseksi

Viileä ja epävakainen alkukesä hillitsi sinileväkukintoja, ja havaintoja tehtiin pitkän ajan keskiarvoa vähemmän. Heinäkuun helteet lisäsivät sinilevien esiintymistä, nostaen havainnot monin paikoin ajankohdalle melko tyypilliselle tasolle. Kansalaiset osallistuivat kuluneen kesän aikana ennätyksellisen ahkerasti havainnointiin.

Kesän 2025 havainnot sisävesillä, rannikoilla ja avomerialueilla

Kesäkuun viileä ja epävakainen sää piti sisävesien sinilevähavainnot melko vähäisinä koko maassa. Sinilevää havaittiin alkukesästä hieman vähemmän verrattuna pitkän ajan keskiarvoon, mutta havainnot runsastuivat kesä-heinäkuun vaihteessa, ja niiden määrä palasi ajankohdalle tyypilliselle tasolle.

Heinäkuun puolivälissä alkanut helteinen ja tyyni jakso nosti pintavesien lämpötilan paikoitellen ennätyslukemiin ja edisti sinilevien kasvua. Havaintojen määrä pysyi kuitenkin pitkän ajan keskiarvoon nähden melko tyypillisellä tasolla ja laski jälleen heinä-elokuun vaihteessa.

Alkukesän epävakainen sää rajoitti sinilevien kasvua rannikolla, ja sinilevähavainnot runsastuivat tänä kesänä vasta heinäkuun puolivälissä. Kesäkuussa sinilevähavaintoja tehtiin pitkän ajan keskiarvoon verrattuna selvästi vähemmän. Kesä-heinäkuun vaihteessa sinilevähavaintojen määrä nousi lähemmäs ajankohdalle tyypillistä tasoa, mutta pysyi yhä maltillisena.

Sinilevää havaittiin kesän aikana runsaimmin Uudenmaan, Kymenlaakson ja Varsinais-Suomen rannikkoalueilla, mutta havaintoja tehtiin koko rannikolla Perämerellä asti.

Avomerellä sinilevätilanne vaihteli paljon säätilojen ja tuulten mukaan. Kaiken kaikkiaan sinilevätilanne oli avomerellä tavanomainen verrattuna koko 2000-lukuun. Sinilevien pintaesiintymiä havaittiin avomerialueilla varsin tavanomaiseen tapaan myös itäisellä Suomenlahdella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, Ahvenanmerellä ja Selkämerellä. Perämeren ja Merenkurkun alueilla havaittiin sinilevää vain paikallisesti rannikkoalueilla.

Ennätysmäärä kansalaishavaintoja

Valtakunnallisessa sinileväseurannassa on Järvi-meriwikissä tänä kesänä ollut mukana 373 virallista havaintopaikkaa, joista 97 sijaitsee merialueella ja 276 sisävesillä. Lisäksi kansalaiset ovat tallentaneet havaintoja sinilevätilanteesta Järvi-meriwikiin yli 800 eri paikalta.

Havaintoja sinilevätilanteesta on Järvi-meriwikiin kertynyt tänä vuonna yhteensä 5 709 25.8.2025 mennessä. Niistä 3 919 on virallisen seurannan havaintoja ja 1 790 kansalaishavaintoja tai muita seurannan ulkopuolisia havaintoja.  Järvi-meriwikin lisäksi havaintoja sinilevätilanteesta on voinut lähettää myös Vesi.fi-palvelun kautta.

Kansalaishavaintoja on 25.8.2025 mennessä tehty molempien palvelujen kautta yhteensä 3 989 Se on huomattavasti enemmän kuin viime vuoden noin 2 500 havaintoa ja uusi ennätys sinileväseurannan historiassa.

 

Lisätiedot:

syke.fi

jarviwiki.fi

vesi.fi

 

Lue myös:

Venemestari
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen. Lue lisää tietosuojasivultamme.