Artina 29 syntyi nuoren perheen matkapurreksi, joka on yhtä kotonaan saaristossa kuin koko Itämeren alueella. Veneen pätevyys tehtävään ei ole vuosien myötä hävinnyt mihinkään. Ihmisten vaatimukset mukavuuksiin ovat nousseet, mutta ripaus reipasta seikkailuhenkeä kuroo ajan luoman railon helposti kiinni.
Syntyessään 1980-luvun lopussa Artina 29 oli suomalaiseksi purjeveneeksi poikkeuksellisen hyvin eurooppalaisen ajattelun aallonharjalla. Suuret saksalaiset ja ranskalaiset valmistajat olivat juuri tuomassa markkinoille lukuisia hieman alle 30 jalan kokoluokan pursia ensimmäisiksi matkaveneiksi nuorille perheille.
Hans Groopin suunnittelema ja Arteknon valmistama Artina 29 oli niille sangen pätevä haastaja. Jo menestyneen isosiskonsa Artina 33:n tavoin se oli rungoltaan selvästi tilavampi kuin vanhemman perinteen pohjoismaiset purret, myös Groopin menestyneet H-versiot. Kaksi suljettavaa makuukajuuttaa, ovella erotettava kunnon kokoinen wc ja toimiva pentteri nostivat asuttavuuden niin korkealle, ettei viikkojen viettäminen veneessä tuntunut tuskaiselta ajatukselta.
Silti skandinaavinen ajattelu näkyi, kun verrattiin purjehdusominaisuuksia. Täällä varauduttiin kevyisiin kesätuuliin ja navigointiin saarten väleissä kapeilla väylillä. Veneiden piti siksi olla tasapainoisen suorituskykyisiä kaikilla suunnilla ja mahdollisimman laajalla tuulen voimakkuusalueella.
Siksi suosittiin korkeita mastoja ja tehokkaasti trimmattavaa osarikiä. Suuren purjealan vastapainona luotettiin suureen kölipainoon, ja runko säilytettiin niin solakkana kuin tilankäyttö suinkin salli.
Eteläisemmät valmistajat tekivät veneistään surutta pulleampia, kevensivät rakenteita ja käyttivät matalaa toppirikiä. Yhdistelmä toimii mainiosti ulapoilla ja avotuulilla, mutta meillä väistämättömällä luovilla ei niinkään. Kuvaavaa on, että kun Artinasta tuli myöhemmin tarjolle toppirikiversio, sen masto oli 1,8 metriä matalampi ja purjeala 4,5 m² pienempi.
Tämä on Venemestarin maksullista sisältöä. Mikäli haluat lukea koko lehtijutun, kirjaudu, tai osta pdf-artikkeli tai koko artikkelin sisältämä pdf-lehti.
Mikäli olet Venemestarin tilaaja, kirjaudu: https://venemestari.fi/kirjaudu/
Osta tästä artikkeli (3 €): https://venemestari.fi/tuote/kaytetty-vene-artina-29/
Osta tästä tämä artikkeli sisältävä Venemestari-lehden irtonumero sähköisenä (7,90 €):