Merenkyntäjä Satakunnasta

Scyllat eri versioinaan loivat aivan oman perinteensä kuuluisten norjalaisten kosterien jatkoksi. Niiden massiivinen rauhallisuus kelissä ja parasta ykkösluokkaa oleva puuveneen tunnelmallisuus ovat säilyttäneet suosion sukupolvesta toiseen ja pitäneet omistajien yhteisön vireänä ja elävänä.

Luvialainen veneveistäjä Björn ”Nalle” Nyberg tuskin osasi aavistaa, mitä oli luomassa, kun hän rakensi itselleen ensimmäisen Scylla-purren. Hän oli ihaillut jo poikasena norjalaisen Colin Archerin piirtämiä luotsiveneitä. Yhdistämällä niihin ruotsalaisen Arvid Laurinin kostereiden parhaita piirteitä syntyi veneperhe, joka tänä päivänäkin on käsite suomalaisten puupursien joukossa.

Rinnakkaisia malleja syntyi useampia. Alkuperäinen Scylla oli pituudeltaan tasan kahdeksan metriä. Se sai myöhemmin nimensä tarkennuksen Pikku-Scylla, kun sisariksi tulivat 8,60 metrinen ”tavallinen” Scylla, 9,60 m pitkä Iso-Scylla ja 10,60-metrinen Suur-Scylla. Niitä kaikkia rakennettiin yhteensä 77 kappaletta, lisäksi on valmistettu muutama erikoisversio.

Kaikki Scyllat ovat uniikkeja. Rungot ovat tyypeittäin yhtäläisiä, mutta koska veneitä veistettiin vain tilauksesta, niiden sisustukset, kansirakenteet ja rikit poikkeavat toisistaan huomattavasti. Toiveita esittivät asiakkaat, mutta myös veistäjät tekivät muutoksia aiemmista yksilöistä saatujen kokemusten pohjalta.

Yhteistä Scyllille on silti kosteripurjehduksen olemus ja tuntuma, joka poikkeaa aika paljonkin tavanomaisten veneiden tarjoamasta. Sen saimme huomata, kun pääsimme kokeilemaan Pikku-Scylla Aeolusta. Vene on valmistunut vuonna 1970 runkonumerolla 2, joten juuri tämän lähemmäksi Nybergin alun perin tavoittelemaa elämystä on vaikea päästä. Kostereiden yleensä ja eritoten Scylla-pursien viehätysvoima kävikin selväksi.

Tämä on Venemestarin maksullista sisältöä. Mikäli haluat lukea koko lehtijutun, kirjaudu, tai osta pdf-artikkeli tai koko artikkelin sisältämä pdf-lehti.
Mikäli olet Venemestarin tilaaja, kirjaudu: https://venemestari.fi/kirjaudu/
Osta tästä artikkeli (3 €): https://venemestari.fi/tuote/kaytetty-vene-pikku-scylla/
Osta tästä tämä artikkeli sisältävä Venemestari-lehden irtonumero sähköisenä (7,90 €): https://venemestari.fi/tuote/8-2025/

Lue myös:

Venemestari
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen. Lue lisää tietosuojasivultamme.