Kotikatti lomanviettoon

Lagoon 38 asettaa etusijalle asumisen ja oleskelun niin selvästi, että tehokkaampaa avomeripurjehdusta tuskin jää edes kaipaamaan. Samalla se valtaa markkinaraon matkakatamaraanien pienimmästä päästä.

Uuden Lagoon 38:n julkistuksessa erityisen onnistunutta on ajoitus. Matkakatamaraanien pienempään päähän on syntynyt tilaa, jonka Lagoon nyt valtaa melkeinpä yksin.

Kiirettä ei sinänsä ollut. Edeltäjä Lagoon 380 pysyi tuotannossa pitkään hyvän kysynnän ansiosta. Sitä ehdittiin valmistaa reilusti yli tuhat yksilöä. Isosisko Lagoon 42 kiipesi vasta hiljan valmistusmäärässä sen ohi kaikkien aikojen suosituimmaksi Lagooniksi, ja samalla suosituimmaksi matkakatamaraaniksi kaikki merkit huomioiden.

Uutuus on tutulla tavalla tyypillinen Lagoon. Se on ennen kaikkea erittäin asuttava ja viihtyisiä oleskelutiloja tarjoava pursi, parhaimmillaan suurehkon porukan rennoilla lomapurjehduksilla, tai perheen kesäasuntona. Tällä kertaa tavoite on niin selvä, että valmistaja itsekään ei korosta valmiuksia Blue Water -matkailuun, vaikka omavaraisuus on hyvällä tasolla. Nyt siitä kuitenkin nautitaan onnistuneemmin yhdistämällä lyhyitä päiväpurjehduksia pitkäksi ketjuksi kuin ylittämällä valtameriä.

Vanhan, Lasse Mårtenssonin suuhun laitetun, sanonnan mukaan purjehtiessa ollaan perillä heti, kun köydet irrotetaan. Se pitää paikkansa myös Lagoon 38:n kohdalla, mutta vielä kotoisammin siinä ollaan, kun köydet taas kiinnitetään, tai ankkuri lasketaan.   

Rungot ovat selvästi leveämmät ja etenkin keulasta korkeammat kuin edeltäjämallissa. Vesilinjassa eroa ei juuri ole, vaan koko runkojen mittaiset laitapalteet tuovat väljyyttä juuri asuintilojen kohdalle. Runkopituus on jopa hieman lyhentynyt ja tarkalleen ottaen uutuutta voisi pitää myös 37-jalkaisena.

Muista päämitoista leveys ja syväys ovat kasvaneet noin kymmenen senttiä, mutta tyhjän veneen uppouma on kasvanut peräti kolmella tonnilla. Kun tankkeja ja varastoja on enemmän kuin ennen, purjehdusvalmiina uutuus on siis huomattavan painava. Lisäpaino syö suorituskykyä, eikä sitä riitä kompensoimaan yli metrin korkeampi masto, jota on siirretty taaksepäin keulakolmion kasvattamiseksi.

 

Tämä on Venemestarin maksullista sisältöä. Mikäli haluat lukea koko lehtijutun, kirjaudu, tai osta pdf-artikkeli tai koko artikkelin sisältämä pdf-lehti.

Mikäli olet Venemestarin tilaaja, kirjaudu: https://venemestari.fi/kirjaudu/

Osta tästä artikkeli (5 €): https://venemestari.fi/tuote/koepurjehdus-lagoon-38/

Osta tästä tämä artikkeli sisältävä Venemestari-lehden irtonumero sähköisenä (7,90 €): https://venemestari.fi/tuote/5-2026/

 

Lue myös: