Ruotsalainen Cremo saapuu Suomen markkinoille tuoreilla suosikkiluokan 488 BR ja 558 BR -malleillaan. Ne yrittävät kiilata suomalaismerkkien rinnalle ja ohikin.
Cremolla on paljon sekä ruotsalaista että suomalaista pienvenehistoriaa vaalittavanaan. Cremo ei ehkä merkkinä sano monellekaan mitään, mutta Crescent ja Monark varsinkin jo useimmille ainakin varttuneemmille veneilijöille jotakin.
Tarina alkaa vuodesta 1958, jolloin polkupyörävalmistaja Monark alkoi valmistaa myös veneitä. 1960-luvulla Monark ja toinen ruotsalainen pyörämerkki Crescent yhdistyivät, minkä jälkeen polkupyörien ohella myös veneitä alkoi valmistua Varbergissa Göteborgin eteläpuolella molemmilla merkeillä.
Vuonna 1972 Cresent/Monark ryhtyi edistykselliseksi, ja aloitti veneiden valmistuksen Puolassa. Nykyisin niin tekee moni muukin ruotsalainen, norjalainen ja suomalainen venemerkki, muun maalaisista puhumattakaan. Vuonna 1986 oli vuorossa yrityskauppa, jossa Crescent/Monark myi veneliiketoimintansa sen toimivalle johdolle, minkä seurauksena syntyi venevalmistaja Cremo.
Vuonna 2006 Puolaan valmistui Cremon uusi tehdas, mutta ajankohta finanssikriisin alla ja venemalliston vanheneminen ajoivat toiminnan taantumaan. Hiipuneen tuotannon pelasti vuonna 2019 Cremon nykyinen omistaja, Bengtssonin perheen Intaga Group.
Tässä kohtaa Crescent, Monark- ja Cremo-veneitä oli ehditty valmistaa jo yli 30 000 kappaletta. Niistä tosin peräti 20 000 on Pelle Pettersonin suunnittelemaa ja vuosina 1968–2007 valmistettua Crescent 42 -pienvenemallia, johon ei oikein voi olla törmäämättä oikeastaan yhdessäkään ruotsalaisessa pienvenesatamassa.
Suomessa Bellalla ja Flipperillä on Crescentin ja Monarkin tapaan monikymmenvuotiset perinteet. Bella perustettiin vuonna 1970 ja Flipper jo nelisen vuotta aiemmin. Bellan omistukseen Flipper siirtyi syksyllä 1992.
Bella taasen myytiin ruotsalaiselle Nimbus Groupille vuonna 2018, joka puolestaan myi Bellan ja Flipperin viime vuonna Intaga Groupille eli Cremolle. Vähemmän yllättäen Cremo päätyi siirtämään Bella- ja Flipper-mallien valmistuksen Kuopiosta omalle tehtaalleen Puolan Chojniceen.
Cremo Boatsin eli venevalmistaja-Cremon repertuaarissa kolmen venemerkin keskinäisiä suhteita eli brändäystä voisi kuvailla autopuolelta Volkswagen-konsernin merkeillä: Cremo-venemerkki on paljon vastinetta rahalle tarjoava Skoda, Bella koko kansan Volkswagen ja Flipper vähän prameampi Audi. Se, kuinka kaikki lopulta asettuu, jää nähtäväksi.
Tämä on Venemestarin maksullista sisältöä. Mikäli haluat lukea koko lehtijutun, kirjaudu, tai osta pdf-artikkeli tai koko artikkelin sisältämä pdf-lehti.
Mikäli olet Venemestarin tilaaja, kirjaudu: https://venemestari.fi/kirjaudu/
Osta tästä artikkeli (5 €): https://venemestari.fi/tuote/koeajo-cremo-488-ja-558-br/
Osta tästä tämä artikkeli sisältävä Venemestari-lehden irtonumero sähköisenä (7,90 €): https://venemestari.fi/tuote/5-2026/