Minkä taakseen märkänä jättää, sen homeisena edestään löytää.
Kun ulkona vihmoo pakkanen ja vene makaa ulkosäilytyksessä pukeillaan, ei tee mieli tehdä korjaustyötä veneelle ulkosalla. Viisas veneilijä hyödyntää veneilyvuoden hiljaiset hetket ja tekee silloin niitä huoltotöitä, joita voi tehdä kotioloissa sisätiloissa. Venemestari julkaisi marraskuussa Sisustuserikoisen, jossa on useita veneen sisäpuolen kunnostukseen liittyviä töitä, mitkä ovat oivallisia tekemisiä näin talviaikaan.
Huolellisuus kannattaa
Suurimmassa osassa retki- ja matkamoottoriveneistä on jonkinlainen kuomu tai pressu, oli kyse sitten purje- tai moottoriveneestä. Huoltamattomuuden hintalappu voi olla suuri, koska homehtunut kuomu on usein pesetettävä kuomupesulassa. Tyypillinen pesulalasku kuomun pesemisestä on noin 10 euroa per kilo.
Toki erilaisia homeenpoistoaineita ja -kikkoja on vino pino, mutta kuomupesula on silti yleensä varmin vaihtoehto. He osaavat myös arvioida, onko kuomu menetetty tapaus vai ei. Mikäli kuomupesula arvioi, että potilaan elvyttäminen ei enää kannata, pahoin homehtunut kuomu pitää heittää pois ja teettää kokonaan uusi. Käsityönä tehtävä kuomun ompelu on melko kallis operaatio.
Huolellinen kuomun huolto syksyllä maksaa siksi itsensä aina takaisin. Huollettu kuomu kestää pidempään, jolloin uuden kuomun teettämistä voi siirtää eteenpäin. Jossain vaiheessa veneen elinikää kuomu pitää joka tapauksessa uusia. Hyvin huollettunakin venekuomu kestää yleensä maksimissaan 10–15 vuotta. Toki poikkeuksia tähän sääntöön löytyy.
Kuten missä tahansa tuotteessa, jokin yksilö kestää pidempään ja toinen vähän lyhyemmän ajan. Siihen vaikuttavat useat muuttujat, kuten se, kuinka paljon venettään käyttää. Paljon käytössä olevan veneen kuomuun kosketaan paljon, jolloin se likaantuu, mikä antaa hyvän kasvualustan homeelle. Rannikkoalueilla on toisaalta paljon kosteammat syksyt ja keväät kuin sisämaassa. Myös tällä on vaikutuksensa kuomun elinikään.
Kuomun elinikää rajoittaa se, että kuomun ompeleet rispaantuvat ajan myötä, koska kuomut ommellaan usein puuvillalangalla, joka kestää uv-säteilyä huonosti. Puuvillalankaa ei voi korvata muulla materiaalilla, koska lanka turpoaa sateessa, mikä tekee ompeleista vedenpitävän. Tämän takia hyvinkään huollettu kuomu ei ole ikuinen. Ompeleiden uusimisella voi toki pelata hieman aikaa.
Kuomun huoltoon pätee sama nyrkkisääntö kuin moneen muuhunkin veneasiaan: Mielipiteitä ja ”oikeita” tapoja huoltaa kuomu on lähes yhtä monta kuin on veneilijääkin. Yhdessä asiassa veneilijät ovat kuitenkin lähes yksimielisiä: kuomua ei saa säilyttää ulkona kosteissa oloissa talven yli. Toki pohjoisimmassa Suomessa veneilijät saattavat jättää kuomut veneisiin talven yli ilman suurta riskiä, koska talvet ovat sen verran tasaisen kylmiä ja kuivia. Kovin suositeltava tämä toimintatapa ei kuitenkaan ole.
Pahin mahdollinen virhe on sulloa märkä tai kosteaksi jäänyt kuomu varastokomeron perälle 6–7 kuukaudeksi. Kuomu jää kosteaksi ja kuomussa muhivat homeitiöt, joita on aina ja kaikkialla, puhkeavat kukkaan. Kukinto on kahta kamalampi, mikäli veneessä on laittanut ruokaa ja rasvankäryä on imeytynyt kuomuun. Kuomun on siksi annettava kuivua sisätiloissa sekä säilöttävä kuivaan ja huoneenlämpöiseen tilaan.
Yleensä puhutaan kuppikunnista, mutta veneilijät tuntuvat jakautuvat moneen kuomukuntaan. Yhdet puistelevat syksyllä kuomustaan vain isommat roskat pois, toiset pesevät kuomun miedolla mäntysuopaliuoksella, kolmannet huuhtovat kuomun makealla lämpimällä vedellä, neljännet käyttävät erityistä kuomunpuhdistusainetta.
Jos kuomun päättää pestä saippualiuoksella tai kuomunpesuaineella, kuomun vedenpitävyys voi kärsiä. Kuomussa on yleensä kyllästettä, joka voi huuhtoutua pesuaineiden mukana pois. Pesty kuomu onkin keväällä usein kyllästettävä uudelleen venekuomun kyllästeaineella.
Kuomun vedenpitävyyden voi kokeilla kotioloissa keväällä. Mikäli kyllästys on kunnossa, kuomun pintaan roiskutetut vesipisarat jäävät helmeilemään. Tällöin uutta kyllästämisainetta ei tarvitse kuomuun ruiskuttaa.
Koko artikkeli venetekstiilien huollosta löytyy täältä.
Teksti ja kuvat: Aleksi Vienonen
