Saimaan retkisatamien kunnostuksen valmisteluhanke on päättynyt

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Saimaan retkisatamien kunnostuksen ja perusparannuksen viime keväänä alkanut valmisteluhanke on päättynyt vuodenvaihteessa.

Hankkeen taustalla on ollut halu saada retkipaikat säilymään maakunta- ja kuntakaavoissa, joista ne ovat vaarassa poistua huonokuntoisuutensa vuoksi. Valmisteluhankkeessa kartoitettiin viiden kunnan ja kaupungin, Mikkelin, Savonlinnan, Juvan, Puumalan ja Sulkavan alueella olevien 37 retkisataman rakenteiden kunto ja tehtiin suunnitelmia niiden kunnostuksiin ja perusparannuksiin. Seuraavaksi selvitetään mahdollisuuksia varsinaiseen retkisatamien kunnostushankkeeseen.

Toukokuussa 2021 alkaneen ja vuodenvaihteessa päättyneen valmisteluhankkeen tarkoitus on ollut saada käyntiin varsinainen kunnostushanke, jotta kartoituksessa olleet retkisatamakohteet saadaan ajanmukaiseen ja turvalliseen kuntoon. Ikääntyneet retkisatamarakenteet Saimaalla ovat paikoittain päässeet erittäin huonoon kuntoon eikä kaikkien käyttö ole enää turvallista. Tärkeää on myös varmistaa säännöllisen retkisatamahuollon lisäksi rakenteiden ylläpito mahdollisten korjausten jälkeen, ettei vuosien mittaan syntyvää korjausvelkaa kertyisi jälleen kohtuuttomasti.

Retkisatamien kunnostuksen ja perusparannuksen valmisteluhankkeen kesto oli 1.5.-31.12.2021 ja sen kustannusarvio oli 85 440 €. Hankkeeseen saatiin tukea Maakunnan omaehtoisen kehittämisen määrärahasta (MOKRA), ja hankkeen rahoittaja oli Etelä-Savon Maakuntaliitto. Hankkeeseen haettu tuki oli 66 643,20 €, jonka lisäksi kuntarahoituksen osuus oli 17 088,00 € ja yksityisen rahoituksen (PSS ry) osuus oli 1 708,80 €.

Asianmukaiset retkisatamat vaikuttavat kestävällä tavalla Saimaan matkailun vetovoimaan

Retkisatamien valmisteluhanke ja mahdollinen kunnostushanke tukevat maakuntaohjelman tavoitteista erityisesti terveyttä ja hyvinvointia edistävää elämäntapaa ja yhteisöllisyyttä, monipuolista vapaa-ajan palveluiden ja -rakenteiden ylläpitoa ja matkailun ekologista kestävyyttä. Hankkeilla on myös työllistävä vaikutus sekä välillisiä vaikutuksia paikalliseen elinkeinoelämään.

Hankkeilla on lisäksi hiilineutraalia yhteiskuntaa tukeva näkökulma; retkisatamat ovat paikallisille asukkaille lähiluontokohteita ja ne ovat saavutettavissa myös luontoystävällisesti soutaen tai meloen, joihinkin pääsee jopa patikoiden ja pyöräillen.

Mikäli rahoitustahot puoltavat varsinaista kunnostushanketta, olisi sen kustannusarvio reilut puolitoista miljoonaa euroa. Mukaan toivotaan kaikkia valmisteluhankkeen kuntia, Mikkeliä, Savonlinnaa, Juvaa, Puumalaa sekä Sulkavaa ja kunnostuskohteiksi kaikkia niiden valmisteluhankkeessa kartoitettua 37 retkisatamaa. Näin saataisiin kerralla ajanmukainen, turvallinen ja yhtenäisin ilmein varustettu retkeilysatamaverkosto rikastuttamaan Saimaan matkailuinfraa.

www.pidasaaristosiistina.fi

Teksti ja kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry

Lue myös: