Ämpärimuoviveneet tulevat– Norjalaiset Riverit Suomeen

Polyeteeniveneiden ”mekka” on Norja, jossa materiaalia ja siihen soveltuvaa rotaatiovaluvalmistusmenetelmää hyödyntää useampi valmistaja. Tunnetuin niistä on Pioner, joka on ollut pitkän Suomenkin markkinoilla ja saavuttanut pienen mutta vakaan käyttäjäkunnan.

Rotostøp AS on valmistanut River Boat -veneitä vuodesta 1995. Mallistoon kuuluu kolme kokoa, 290, 350 ja 420. Kaikki kolme on saatavilla joko kahvaohjattavina perusmalleina tai laitapulpetilla ja moottorin kaukohallintalaitteella varustettuina XR-versioina. XR-version varusteet on mahdollista asentaa myös jälkikäteen.

River-veneiden runkomuoto on eräänlainen v-pohjan ja katamaraanirungon sekoitus. Sen myötä venemallit ovat kokoonsa nähden vakaita ja kantavia. Mallit soveltuvat monipuoliseen käyttöön, myös isompien veneiden apuveneiksi.

290- ja 350-mallit perustuvat samaan 1,5 metriä leveään ja 14 asteen pohjakulmalla varustettuun runkomuotoon. 290-mallin kantavuus on kolme henkilöä ja paino jää alle 100 kiloon (perusmalli 80 kg, XR 95 kg). Moottoriksi sopii 4–10-hevosvoimainen lyhytrikinen perämoottori. 6-heppaisella nopeudeksi luvataan yhden hengen kuormalla noin 11 ja 10-hevosvimaisella noin 18 solmua.

Reilut puoli metriä pidempään ja 30 kiloa painavampaan 350:een mahtuu yksi henkilö enemmän ja vene on tyyppihyväksytty D-kategorian sijaan C-kategoriaan. Moottori voi olla enintään 15-hevosvoimainen, jolla lupaillaan noin 24 solmun huippunopeutta.

River 420 on 1,8 metriä leveä ja painaa lähemmäs 200 kiloa. Henkilömäärä on viisi ja pohjan v-kulma 17 astetta. Moottoriksi sopii enintään 30 hevosvoimainen, pitkärikinen perämoottori. Maksimiteholla luvataan kahden hengen kuormalla noin 26 solmun huippunopeus.

Perusmallien hinnat ovat kokojärjestyksessä noin 2 200, 2 900 ja 3 400 euroa. XR-versiot ovat noin tuhat euroa kalliimpia. Kaikki mallit ovat valittavissa eri värisinä. Mustan ja kahden eri harmaan lisäksi vaihtoehtojen joukosta löytyy räväkämpiäkin värejä, kuten keltainen, oranssi, pinkki, violetti ja limen vihreä.

River-veneiden maahantuojana toimii kokkolalainen GS-System Oy, joka tunnetaan entuudestaan veneiden ikkunoiden ja ovien valmistajana.

 

Lisätietoja: www.riverboats.no ja www.gsriverboats.com

Lue myös: