Gps:n tarkkuus paranee

Yhdysvaltain Ilmavoimien omistama gps-järjestelmä on päivittymässä uusilla GPS III -tyypin satelliiteilla, joilla saavutetaan kolme kertaa parempi tarkkuus ja joiden häirintäsuojaus on kahdeksan kertaa tehokkaampi kuin aikaisemmilla GPS IIRin satelliiteilla.

Gps-järjestelmään kuuluvien satelliittien valmistaja Lockheed Martin laukaisi ensimmäisen GPS III -satelliitin 23.12.2018, ja sitä on testattu perusteellisesti kuukausien ajan. Lockheed Martinin mukaan satelliitti on toiminut jopa odotuksia paremmin.

Toinen GPS III -satelliitti on jo radallaan ja kolmas odottelee laukaisua. Seuraavien kokoonpano on vielä kesken.

Uudet satelliitit lähettävät sekä sotilas- että siviilikäyttöön tarkoitettuja signaaleja. Yksi merkittävä parannus siviilikäyttäjien kannalta on, että järjestelmästä tulee yhteensopiva muiden toimijoiden järjestelmien kanssa. Näitä ovat venäläinen Glonass, eurooppalainen Galileo ja kiinalainen Beidou.

Uudemmat satelliittipaikantimet osaavat jo nyt ottaa vastaan muidenkin järjestelmien signaalia, mutta järjestelmän vanhempaa L1-siviilisignaalia aiotaan päivittää siten, että uuden järjestelmän edut saadaan myös vanhempiin laitteisiin.

Järjestelmien yhteispeitto on huomattavasti kattavampi kuin minkään järjestelmän yksinään. Esimerkiksi gps-järjestelmän toiminta on optimoitu Suomea eteläisemmille leveyspiireille.

Veneilijöiden pitäisi nähdä järjestelmän uudistus parempana tarkkuutena ja toimintavarmuutena. Näihin vaikuttaa uuden signaalin lisäksi se, että signaaligeometria ja signaalin voimakkuus paranevat paremman peiton ansiosta.

Tulevien vuosien aikana käyttöön otettava uudistus ei vaadi toimenpiteitä käyttäjiltä. Kaikki tällä vuosituhannella hankitut satelliittipaikantimet ovat yhteensopivia, ja vanhemmatkin, jos niiden valmistaja on päivittänyt laitteen sisäisen kalenteriohjelmiston.

 

TEKSTI: Timo Kuukkanen 
KUVAT: Venemestarin arkisto

Lue myös: