Syksy on mainiota veneilyaikaa, eikä kelitkään näyttäisi muodostuvan esteeksi koulujen syyslomaviikon viettämiseksi vesillä. Syysveneilyyn tulee kuitenkin varautua huolella.

Lähtötarkastukset kannattaa syysaikaan tehdä erityisen huolellisesti. Tutustu tarkoin veneilyalueen sääennusteisiin ja muista, että syksyllä pimeä tulee aikaisin ja säätila saattaa muuttua nopeastikin. Varmistu veneen kunnosta sekä polttoaineen riittävyydestä ja saatavuudesta, sillä osa huoltopalveluista ja polttoaineasemista on jo kiinni.

Uusi vesiliikennelaki edellyttää reittisuunnitelman tekemistä, jos suuntaa yhtään kotivesiä pitemmälle. Suunnitelma ja aikataulu kannattaa kertoa kotiväelle ja myös ilmoittaa, jos siihen tulee muutoksia. Navigointitaitojen merkitys korostuu syksyllä. Veneessä on syytä olla ajantasainen paperinen merikartta. Sähköiset navigointilaitteet ovat vain apuvälineitä.

Veneen päällikön vastuulla on, että kaikki veneessä olijat tietävät, mistä pelastusvälineet löytyvät ja miten toimitaan hätätilanteessa. Pelastusliivit kannattaa pitää päällä aina vesillä oltaessa. Varaa syysveneilyyn mukaan tuulenpitävät ja kosteudelta suojaavat lämpimät vaatteet.

Matkapuhelin on vesillä myös turvallisuusvaruste. On siis syytä varmistaa, että akussa on latausta ja että se pysyy kuivana venematkan ajan. Yllättävän moni kännykkä hyytyy myös kylmässä säässä. Enemmän veneileville myös vhf-radio on suositeltava turvavaruste. Sen avulla saa suoraan yhteyden pelastusviranomaisiin. Myös hätäraketit ja erilaiset merkinantovälineet ovat vesilläliikkujan perusturvallisuusvälineistöä pimeässä syksyssä. Jos ongelmia ilmenee, hälyta apua matalalla kynnyksellä.

Kulkuvalot ja niiden oikea käyttö ovat olennaisen tärkeitä syyspimeällä. Ennen vesille lähtöä on hyvä tarkistaa, että ne toimivat moitteettomasti. Hämärässä, pimeässä tai huonon näkyvyyden aikaan on tärkeää, että vesillä liikkujat havaitsevat toisensa ja pystyvät tunnistamaan, mihin suuntaan toinen on matkalla. Ilman kulkuvaloja se on lähes mahdotonta.