Helsinki Biennaali Vallisaaressa – “Sama meri” muistuttaa kaiken yhteydestä kaikkeen

Teos: Alicja Kwade: Big Be-Hide 2019

Nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali avautui yleisölle vuoden viiveellä 12.6. ja jatkuu 26.9. saakka. Ensimmäinen Helsinki Biennaali järjestetään meren äärellä ainutlaatuisessa historiallisessa luontokohteessa Vallisaaressa. Näyttelyn nimi ”Sama meri” muistuttaa siitä, että kaikki on yhteydessä kaikkeen ja siksi toisistaan riippuvaista.

Taidetapahtuma esittelee 41 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää, ja teoksista 75 prosenttia on täysin uusia ja ennennäkemättömiä. Kokonaisuuteen kuuluu niin kuva- ja äänitaidetta kuin installaatioita, veistoksia, videoita, elokuvia ja performansseja. Biennaali toteutetaan aluehallintoviraston tapahtumia koskevien koronarajoitusten puitteissa.

Biennaalin taideteokset sijoittuvat Vallisaaressa merkityn reitin varrelle sekä ulkotilaan että historiallisiin rakennuksiin, ruuti­kellareihin ja autioituneisiin asuinrakennuksiin.

Taidetapahtuma on yleisölle maksuton. Kävijät maksavat vain lauttalipun hinnan. Biennaaliin pääsee vesibussiliikenteen lisäksi kätevästi omalla veneellä.

Lähde: Helsinki Biennaali
Kuvat: Maija Toivanen/HAM/Helsinki Biennaali 2021

Lue myös: