Traficom muistuttaa häiriöttömien taajuuksien tärkeydestä

Meri-VHF-radiopuhelin on tärkeä yhteydenpitoväline merellä ja toimii silloinkin, kun kännykkäverkossa ei ole kuuluvuutta. Meri-VHF-kanava 16 on kansainvälisessä käytössä oleva tärkeä merenkulun hätä-, turvallisuus- ja kutsukanava, jolla ei muutoin tule viestiä.

– Jos veneillessä huomaat meri-VHF-kanavalla 16 turhaa rupattelua, kannattaa yrittää päästä keskustelun väliin ja kehottaa siirtymään toiselle kanavalle. Näin turvataan hätäkanavien käytettävyyttä avuntarpeessa, ohjeistaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin erityisasiantuntija Petteri Jokela.

Meri-VHF-radiopuhelimen käyttöön tarvitaan Traficomilta pätevyystodistus ja radiolupa Traficomin tehtävänä on VHF-taajuuksien käytön häiriöttömyyden varmistamisen ohella myös taajuuksien käytön valvonta. Merenkulussa Traficom valvoo poliisin kanssa esimerkiksi meri-VHF-radioiden lupia ja monitoroi hätä- ja turvallisuusradioliikenteiden taajuuksien häiriötilannetta

Uudet teknologiat, säädökset ja kokeilut luovat paljon uutta ratkaistavaa myös Traficomin taajuussuunnittelulle. Ilmailun alalla ajankohtainen aihe on ollut miehittämätön ilmailu, esimerkiksi dronet.
– Valvomme esimerkiksi sitä, millä taajuuksilla ja tehoilla dronet toimivat, kertoo Jokela.

Merenkulun puolella pinnalle on noussut lähiaikoina autonomisten alusten kokeilut ja pilotoinnit ja esimerkiksi etäluotsausteknologia voisi tarjota tukea laivojen ohjauksessa satamiin niiden saapuessa Suomeen. Kaikki tämä kehitys niin ilmassa kuin merelläkin edellyttää myös luotettavasti toimivia taajuuksia, koska niin miehitettyihin kuin miehittämättömiin aluksiin tapahtuva viestintä on aina langatonta.

traficom.fi

Lue myös: