Kaksi nuorten MM-mitalia Suomeen!

Una Heinilä ja Silja-Sophie Laukkanen purjehtivat nousujohteisesti Youth Worlds -kilpailuissa Italiassa, ja ylsivät 29er-luokassa hopealle. Sofia Hämäläinen purjehti pronssia iQFoil Youth -purjelautaluokassa.

– En osannut odottaa tätä tulosta, kun starttasimme päivään top kympistä, vaikka tavoitteenamme oli jotenkin päästä kolmanneksi. Olimme aika shokissa, kun kuulimme, että olimme kakkosia, 29er-kippari Una Heinilä kommentoi.

Sofia Hämäläinen ehti kuluneen vuoden aikana hankkia kokemusta aikuisten olympialuokasta, jossa kilpaillaan nuorten luokkaa suuremmalla purjeella. Hämäläinen on tyytyväinen työnsä tuottamaan tulokseen nuorten MM-kisoissa.

– Tämä on aika älytöntä, olen odottanut tätä pitkään ja kova työ tuottaa vihdoin tulosta. Meillä oli aika monipuolinen kisaviikko, joka sisälsi kaikkia keliolosuhteita. Kahteen viimeiseen slalomiin menin aika hermostuneena, mutta muistin rauhoittua hengittämällä sisään ja ulos. Sillä se tuli, Sofia Hämäläinen toteaa.

Vuosittaisissa kilpailuissa kunkin maan alle 19-vuotiaat purjehtijat kilpailevat nuorten MM-tittelistä. Kilpailu toimii samalla viimeisenä askeleena nuorten purjehduspolulla ennen aikuisten olympialuokkia. Suomen Youth Worlds -joukkueessa kilpailivat tänä vuonna mitalistien lisäksi ILCA 6 -luokassa Ines Ruohela (sijoitus 30.) ja Atte Virtanen (48.) sekä iQFoil Y -luokassa Felix Sergelius (25.).

spv.fi

 

Lue myös: