Isopurje rullalle

Tässä artikkelissa käydään läpi rullamaston toimintaperiaate ja se, minkälaisen isopurjeen rullamastoon voi tehdä.

Keulapurjeiden rullalaitteet ovat vakiinnuttaneet paikkansa lähes jokaisen veneen vakiovarusteena. Rullamastot ja rullapuomit ovat sen sijaan yhä edelleen harvinaisempia. Yksi yksinkertainen syy tähän on niiden korkea hankintahinta. Siinä missä keulapurjeen rullalaitteen hankinta on suhteellisen helppo päätös, vaatii rullamastoon päivittäminen koko rikin uusimisen.

Rullamasto (ja rullapuomi) vaativat myös varta vasten niitä varten tehdyn isopurjeen. Vanha purje ei ole soveltuva kumpaankaan, sillä purjeen rakenne on kovin erilainen. Molempien kohdalla onkin varmasti enemmän kyse siitä, että veneestä löytyy jo hankintahetkellä joko rullamasto tai rullapuomi.

Rullamaston toimintaperiaate

Rullamastolla tarkoitetaan mastoa, jonka mastoprofiilin sisään on rakennettu isopurjeen rullausmekanismi. Joskus tuo mekanismi saattaa olla myös rakennettu mastoon ulkopuolelle, mutta tämä on harvinaista eikä siitä tällä kertaa enempää.

Rullamastossa on siis sisällä samankaltainen alumiininen foili kuin keulapurjeen rullalaitteessa. Tässä foilissa on purjeura, johon isopurjeen etuliikkiin ommeltu foilinauha pujotetaan.

Rullamaston isopurje asennetaan paikoilleen ikään kuin maston sisään. Tämä on joskus hieman aikaa vievää, sillä kuten voitte kuvitella, ei tilaa ole liikaa. Varsinkin purjeen topin ja etukulman kiinnitys on joskus hieman työlästä. Kärkipihdit ja ruuvimeisseli voivat toimia hyvänä apuna topin ja etukulman hihalenkkien paikoilleen pujottamiseen. Kun etukulma ja toppi on paikoillaan, nostetaan purje ylös. Kun purje on ylhäällä, rullataan se sisään.

Tämä on Venemestarin maksullista sisältöä. Mikäli haluat lukea koko lehtijutun, kirjaudu, tai osta pdf-artikkeli tai koko artikkelin sisältämä pdf-lehti.

Mikäli olet Venemestarin tilaaja, kirjaudu: https://venemestari.fi/kirjaudu/
Osta tästä artikkeli (3 €): https://venemestari.fi/tuote/nain-se-tehdaan-rullamasto-ja-iso/
Osta tästä tämä artikkeli sisältävä Venemestari-lehden irtonumero sähköisenä (7,50 €): https://venemestari.fi/tuote/7-2024/

Lue myös: