Lähellä, mutta aivan omassa rauhassa

Hiidenmaan kierros on oiva tapa tutustua uusiin, erilaisiin ulottuvuuksiin. Suomenlahden ylityksen jälkeen voi kokea olevansa aidosti ulkomailla, ja olla samalla niin lähellä.

Hiidenmaa on Viron toiseksi suurin saari, kooltaan vajaat tuhat neliökilometriä, mutta asukkaita siellä on vain 10 000. Esimerkiksi Manner-Ahvenanmaa on kooltaan 685 neliökilometriä ja siellä on 26 760 asukasta.

Vehreän Hiidenmaan viehätystä ovat eristyneisyys, rauha ja hiljaisuus. Puhtaassa ympäristössä ei ole valo- eikä melusaastetta, kun hotellit ja kylpylät puuttuvat. Se onkin päässyt Unescon biosfääriohjelmaan.

Suomen vesiltä on kenties luontevinta suunnata aluksi Kärdlaan, jonne pääsee Hangosta suoraan alle 50 meripeninkulman ylityksellä. Jos liikkuu Saaristomeren eteläisillä vesillä, voi yhtä hyvin ottaa kohteeksi Hiidenmaan uusimman sataman, länsipäädyn Kalanan, jonne tulee matkaa Utöstä tai Jurmosta noin kuutisenkymmentä meripeninkulmaa. Kalanan myötä Hiidenmaan rannikolta löytyy tasaisin välimatkoin vierassatamia, mikä mahdollistaa sujuvan saaren kierron.

Kärdla

Kärdla on Hiidenmaan ainoa ja samalla pääkaupunki. Tosin suuri ei sekään ole noin 3 000 asukkaallaan. Kärdlaan valmistui vuonna 2014 moderni vierassatama, jonka aallonmurtajien suojaaman satama-altaan neljässä ponttonissa on 88 aisapaikkaa. Laatoilla päällystetty satamakenttä on siisti, eikä pölise. Koristeina on kukka- ja yrttilaatikoita, joista voi vapaasti napsia tuoreita mausteita.

Tämä on Venemestarin maksullista sisältöä. Mikäli olet Venemestarin tilaaja, kirjaudu.
Osta tästä artikkeli (5 €): https://venemestari.fi/tuote/veneilykohde-hiidenmaa/
Osta tästä tämä artikkeli sisältävä Venemestari-lehden irtonumero sähköisenä (6,50 €). https://venemestari.fi/tuote/5-2024/

Lue myös: